Uteliaisuus naapureiden puutarhoita kohtaa kannattaa. Aina ei tarvitse lähteä mallipuutarhoihin hakemaan ideoita. Ihan lähiympäristöstä voi saada hyviä vinkkejä siitä, mitkä kasvit menestyvät hyvin juuri omissa olosuhteissa.
Varsinkin uudessa pihassa tai palstalla naapuripalstojen tarkkailu voi antaa arvokkaita tietoja olosuhteista. Maaperä ja pienilmasto voivat olla hyvinkin samanlaiset vierekkäisillä pihoilla. Vanhempi naapuri saattaa osata kertoa myös pihan ja kasvien historiasta.
Parhaassa tapauksessa naapuruussuhteita voi pitää yllä vaihtamalla ja jakamalla taimia, siemeniä tai pistokkaita. Joskus voi työkaluja ja koneitakin käyttää yhdessä tai lainata. Yhteiset tavoitteet auttavat myös kasvitautien ja tuholaisten kuten mustaherukanäkämäpunkkien torjunnassa. Jos etanat tai myyrät syövät säännöllisesti parhaat herkut naapurissa, niiden ilmestymiseen kannattaa varautua sopivin viljelyteknisin keinoin omaa viljelyä aloittaessa. Toisaalta naapurin omena- tai kirsikkapuu auttaa oman pihan puun ristipölytyksessä, eikä omaan pihaan tarvitse istuttaa useaa lajiketta.
Kannattaa muistaa tiedonkulku toisinkin päin ja iloisella mielellä tarjota omaa apua tai varovaisesti neuvoja. Joskus naapurille sopiva ratkaisu ei kuitenkaan miellytä omaa silmää kaikkein parhaiten tai uusi keino voi päihittää pussillisen vanhoja. Silloin omaan asiantuntemukseen, silmään ja tuntumaan kannattaa luottaa, ja samalla kunnioittaa naapurisopua ja toisen puutarhan sekä mielipiteiden erilaisuutta.
Jos ja kun oman pihan tarkkailu ja puuhastelu joskus väsyttää, kannustan puutarhantarkkailukävelylle lähiympäristöön.