Kesäkurpitsojen hyvän kehittymisen varmistaa pölytyksen onnistuminen. Jos pölyttäjiä on niukasti, jo muodostuneita hedelmänalkuja saattaa kuivettua ja kuolla.
Puutarhuri voi tarpeen vaatiessa itsekin toimia pölyttäjänä käyttämällä esimerkiksi pientä sivellintä. Sillä voi siirtää siitepölyä hedekukista emikukkiin. Hedekukat kehittyvät ohuihin varsiin, emikukat puolestaan pienten pullistumien — kurpitsanalkujen — päihin.
Saman vinkin kuulin tomaatin pölyttämiseen liittyen. Pullasuti on ollut kovassa käytössä.
Missä vika, kun kompostissa kasvavat kesäkurpitsani tekevät pääasiassa vain hedekukkia? Ovat muuten reheviä.
Vastaus tulee näin myöhään, joten kysymyksen satoa ei enää auta, mistä pahoittelut. Hedekukkia kurpitsa alkaa tehdä yleensä ensin. Emikukkiakin pitäisi normaalisti tulla. Hedekukkien ylimäärä ei sinänsä haittaa, jos sadon kannalta riittävästi emikukkiakin tulee ja ne pölyttyvät. Säätila ja kasvuolosuhteet vaikuttavat kuitenkin kukkien muodostumiseen, kesän lämpötila ja kosteusolot etunenässä. Olen kuullut että liika typpilannoitus saa hedekukkia muodostumaan tavanomaistakin enemmän. Ravinteiden tasapainosta huolehtiminen ja liikalannoituksen välttäminen voisi siis ehkä auttaa, säätilaan on vaikeampi itse vaikuttaa jos kasvatetaan avomaalla.