Botania — trooppista lämpöä ja hyötykasveja Joensuussa

Jos tropiikinnälkänsä saa tyydytettyä kotimaassa perhospuutarhan lämmössä lentomatkailun sijaan, kasvitieteellisessä puutarhassa vierailua voinee pitää ympäristötekona. Tutustuin kesällä Joensuun kasvitieteelliseen puutarhaan Botaniaan. Vierailuaikaamme ulkona oli vielä yhtä lämmintä kuin kuumimmissa kasvihuoneissa. Syyskylmien ja sateiden tullen puutarhan trooppinen lämpö houkuttelee varmasti vielä enemmän.

Mehiläinen myskimalvan kukassa.

Mehiläinen myskimalvan kukassa.

Loppukesällä ulkopuutarhassa sekä perennojen kukkaloisto että kaalimaa olivat näyttäviä. Mikäli myrkylliset kasvit kiinnostavat, ne on koottu omaksi hyvin opastetuksi osastokseen. Sisällä kasvihuoneissa oli yleissivistyksen kannalta mielenkiintoista nähdä ruokapöydästä tutut avokado, ananas, riisi ja kaakao kasvamassa.

Miekkalilja eli Gladiolus kukassa.

Miekkalilja eli Gladiolus kukassa.

Botanian hyvin aidattu kaalimaa.

Botanian hyvin aidattu kaalimaa.

Herkullinen kukkakaali Botanian kaalimaalla.

Herkullinen kukkakaali Botanian kaalimaalla.

Lehtokuusaman houkuttelevat, myrkylliset marjat.

Lehtokuusaman houkuttelevat, myrkylliset marjat.

Puutarhan asukeista parhaiten mieleen jäi juttelevainen kakadu Juuso. Perhospuutarhassa lentelee näyttäviä trooppisia perhosia. Omatoimisesti puutarhaan ovat asettuneet asumaan ei-toivotut sauvasirkat, jotka käyttävät puutarhan kokoelmia ravintonaan. Ne naamioituvat niin erinomaisesti, ettei satunnainen vierailija olisi niitä havainnutkaan ilman puutarhan oppaan apua.

Pöllökäs eli Caligo-sukuun kuuluva perhonen.

Pöllökäs eli Caligo-sukuun kuuluva perhonen.

Puutarha siirtyi vuoden alussa Itä-Suomen yliopistolta Botanian ystävät ry:n ylläpitämäksi. Mielenkiintoista nähdä, muotoutuuko toiminta sen myötä vielä yleisöystävällisemmäksi ja minkälaisia teemapäiviä on tulossa. Ainakin kahvion yhteydessä kasvimyynnistä sai hankkia ajankohtaisen makeutuskasvin stevian taimia.

Makeastevia (Stevia rebaudiana) ulkopuutarhan ruukussa.

Makeastevia (Stevia rebaudiana) ulkopuutarhan ruukussa.

Advertisement
Kategoria(t): Hyötytarha, Puutarha, Viherkasvit Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Botania — trooppista lämpöä ja hyötykasveja Joensuussa

  1. Paluuviite: Hapro — tunturikasvia salaattiin | Vihreä puutarha

  2. Paluuviite: Näin eksoottiset ja tutut hedelmät ja vihannekset kasvavat | Vihreä puutarha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s