Aamuisin puutarhan kirpeänkuulaassa ilmassa tuoksuvat omenat. Onni on oma omenapuu, tosin omenien hetkellinen runsaus voi olla toisinaan ongelma. Omenasatoa kannattaa jakaa kutsumalla ystävät ja sukulaiset poimimaan tai omenapiirakalle. Sadonkorjuuajan vinkkejä niille, joilla omenia on runsaasti:
- Perinteinen ja yksinkertainen keino on hyödyntää satoa pitkälle talveen varastoimalla tuoreet omenat kellarissa tai vastaavassa sopivan viileässä paikassa. Näin ammattiviljelijät tekevät, jotta kotimaisia omenia saadaan kaupan hyllyille vielä joulunakin. Sadonkorjuu vaatii keskittymistä: omenat poimitaan puusta varovasti mieluiten poimintakypsinä, eli juuri ennen kuin maku on parhaimmillaan. Puusta pudonneet tai muuten kolhiutuneet omenat säilyvät heikommin. Hedelmät varastoidaan laatikoissa esimerkiksi viileällä vintillä, kuistilla tai kellarissa. Omenat voi kääriä silkkipaperiin tai käyttää kaupan tapaan pahvikennoja. Paras lämpötila on +2-+5 astetta.
- Säilömisen kaikkien muotojen hyödyntäminen, jos tuorevarastointitilaa ei ole: hillojen ja soseiden teon lisäksi omenia voi pakastaa tuoreena lohkoina. Talvella on helppo tehdä piirakka pakasteomenoista.
- Omenia (luumuja, kriikunoita, …) voi viedä työpaikalle kahvipöytään työkaverien iloksi. Samassa yhteydessä voi mainita, että näitä on lisää kotipihallamme, josta voi tulla hakemaan.
- Nettikanavia hedelmäverkostoitumiseen: Facebookissa on Stadin omenapörssi, jossa voi ilmoittautua sekä omenien tarjoajaksi että vastaanottajaksi. Vastaava sivu on myös ainakin Keravalla, Järvenpäässä, Turussa, Porissa, Oulussa, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä omenia tarjoaville (kokeile facebookissa hakusanaa ”omenapörssi”). Stadin aikapankin ja tietysti muiden alueellisten aikapankkien verkkotoreilla voi tarjota omenia ja muuta satoa aikapankkivaluuttaa eli toveja vastaan. Satoa kaipaavien ilmoituksia toreilla jo onkin, ja useimmat tarjoutuvat auttamaan muutenkin hedelmien poimimisessa.
Vinkit hedelmäsatoa kaipaaville, joilla ei vielä ole omaa omenapuuta:
- Helsingin kaupungin Malminkartanon hedelmätarhassa on tulevana sunnuntaina 8.9.13 sadonkorjuupäivä klo 11-15, jolloin saa tutustua tarhaan ja poimia kassillisen omenia (kassit saa kuulemma paikan päältä). Tapahtumapäivänä puutarhassa on myös kahvila ja hevosajelua.
- Stadin omenapörssi, Keravan omenapörssi ja muut alueelliset sivut sekä Stadin aikapankki
- Omenien ja muiden hedelmien kaipaajille on tarjolla Satokartta, josta voi katsoa Helsingin alueella olevia julkisia hedelmäpuita ja marjapensaita. Varsinkin koristeomenapuita on runsaasti. Niidenkin hedelmiä voi käyttää esimerkiksi hilloihin ja mehuihin.
- Rohkaistu kysymään niiltä tuttavilta, jotka ohimennen ovat maininneet omenasadon olevan tänä vuonna runsas. Varsinkin silloin, kun sato alkaa putoilla maahan ja sitä on runsaasti, puutarhurille on ilo kun joku kerää joukosta vaikkapa soseomeniksi ne, jotka ovat hyväkuntoisia.
- Vanhoille pientalovaltaisille alueille voi lähteä syyskävelylle, josta bonuksena saattaa saada omena- tai kriikunasatoakin. Ainakin omalla asuinalueellamme monilla pihanomistajilla on tapana kerätä hyväkuntoiset pudokkaat ämpäriin tai laatikkoon, joka asetetaan portinpieleen ”saa ottaa” -lapun kera (täsmennyksenä mainittakoon, että astia ei kuulu ”saa ottaa” -tarjouksen piiriin — meillä joku on näin luullut).
Paluuviite: Tampereen omenista nauttimassa | Vihreä puutarha
Paluuviite: Jätä ekologinen kädenjälki — puun istuttaminen parantaa maailmaa | Vihreä puutarha