Viikonlopun Tampereen-vierailulla sain nauttia omenoiden erilaisista lahjoitustavoista. Aurinkoiselta päiväretkeilyltä Kaupista palatessa kävelimme Petsamon pientaloalueen kautta. Siellä oli kadunvarrella pihanomistajien ”saa ottaa” -omena-astioita, joiden antimista nautin hyvällä halulla kun omat eväät olivat jääneet kotiin. Samoin vierailupaikan kerrostalon aulaan oli naapurin siirtolapuutarhuriasukas tuonut korillisen omenia. Omenapaistosta saimme myös ystävien luona päiväkahvilla. Kiitokset, hyvää oli!
Tampereen alueellakin on omat omenapörssiryhmänsä facebookissa: Omenapörssi sekä Moron omenapörssi. Omenanomistajat ovat myös hauskasti keksineet, että omenia voi lahjoituksen tai myynnin lisäksi vaihtaa pieniin tarpeellisiin pihatöihin.