Vihreää keskellä Helsinkiä, hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä: Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa voi vierailla tänä vuonna vielä syyskuun loppuun asti. Syksyn ruska on jo alkanut Kumpulassa Japanin ja Kaukoidän suunnalla. Sitä ihaillaan Luonnontieteellisen museon blogissa. Olen iloinen tällaisista lähiretkikohteista, joissa voi ihailla erikoisia kasveja vaikkapa sunnuntaikävelyllä ja sivistyä siinä ohessa. Kaikkea ei tarvitse saada omaan pihaan — eikä välttämätöntä ole edes oma piha, kun lähellä on mukavia puistoja.
Vihreä puutarhuri
Kirjoitan ympäristöystävällisestä ja mukavasta puutarhanhoidosta. Olen luonnontieteilijä ja puutarhuri ja haluan tehdä maailmasta iloisemman paikan elää.