Ihailen syksyistä mökkipihaa, kun pilven takaa pilkahteleva aurinko saa kirkkaat värit välillä hehkumaan. Syyslomaillessa mökillä huomaa, kuinka metsän ja puutarhan raja on häilyvä. Mökkipihan kauneinta ja samalla hyödyllisintä puutarhakasvillisuutta on luontainen metsäkasvillisuus. Puolukka- ja mustikkavarvikko pysyy hyvin vihreänä niin kuivina kuin sateisinakin aikoina eikä vaadi lannoitusta tai leikkausta. Ennen kaikkea puolukat ja mustikat ovat hyötykasveja! Pieneltäkin alalta saa marjat moneen piirakkaan. Vanhempani ovat ilmeisesti käyttäneet marjanpoimintaa myönteisen luontosuhteeni luomisessa; pienenä minut ja serkkuni laitettiin mökkimetsään poimimaan kukin yksi pieni mukillinen mustikkaa. Tällaisella talkootyöllä saimme piirakkamarjat kerättyä, eikä meitä tarvinnut erityisesti vahtia kun olimme aivan pihapiirissä. Nyt poimin varvuissa sinnitteleviä viimeisiä mustikoita ja ehdin samalla miettiä mökkipihojen suunnittelufilosofiaa.
Metsänpohjan kauneus- ja hyötyarvot on huomattu myös viheralalla, ja kunttaa saa ostaa omaan pihaansa alan yrittäjiltä. Vielä parempi on arvostaa paikalla jo olevaa kasvillisuutta, kun suunnitellaan mökkipihaa tai rakennetaan uutta mökkiä. Suosittelen rajaamaan ja suojaamaan säilytettävät alueet tiukasti — ja sitäkin tiukemmin valvomaan, että rakennustöiden tekijät pysyvät kurissa!
Monien kotipuutarhureiden toiveena on kaunis ja helppohoitoinen piha. Metsäympäristössä sellaisen saa helposti, kunhan ensin välttää tekemästä vahinkoa. Samalla saa metsämarjoja omasta pihasta. Tällaisen metsäpuutarhan kulkureitit voivat olla vähitellen muotoutuneita selkeitä polkuja tai uuteen paikkaan voi rakentaa pitkospuiden tapaan lautapintaisia ”siltoja”, joita pitkin on helppo kulkea eikä kasvillisuus kulu. Metsäkasvillisuuden oheen tai joukkoon sopivat myös istutetut puutarhakasvit, kun lajit valitaan kasvupaikan mukaan ja sellaisiksi, ettei ole vaaraa karkaamisesta luontoon. Esimerkiksi alppiruusuille ja atsaleoille on otolliset olosuhteet happamassa turvemaassa. Kauniin pihapuun voi kasvattaa kotimaisista puulajeista, kun valitsee sopivan nuoren puun (tai siirtää tasapainoisen taimen kauempaa metsästä) ja huolehtii sille riittävän kasvutilan ja oikeat valaistusolot. Esimerkiksi vanhat, kasvutilaa saaneet männyt ovat näyttäviä yksittäispuita. Pihapihlaja kukkii kauniisti ja on näyttävä syksylläkin marjoineen ja ruskan punertamana. Jos pihaan halutaan myös kukkapenkki, parhaita ovat kestävät maatiaiskasvit tai kukkivat luonnonkasvit.