Parhaat pihavalot

Yöllä ei ole pimeää.

Yöllä ei olekaan pimeää.

Onnekseni pääsin mökkilomallani tarkkailemaan tähtitaivasta ja kulkemaan kuun valossa kirkkaana yönä. Tämän pitäisi olla mahdollista kaikille! Kaupungeissa ei kuitenkaan pääse karkuun katuvaloja, mainosvaloja, pihavaloja, liikerakennuksista loistavia valoja, parkkipaikkojen valoja, … Nyt pystyin sammuttamaan itse kaikki keinovalot ja totuttamaan silmäni hämärään. Kuutamossa pihapiiri muuttui kokonaan uudeksi. Tällaisia näkymiä ovat maalanneet entisaikojen taiteilijat ja kuvanneet monet kirjailijat. Miksi pimeys pelottaa nykyihmistä niin paljon, että öistä täytyy yrittää tehdä päivien kaltaisia? Tällä hetkellä keinovalo alkaa uhata ihmisen terveyttä ja hengissä säilymistä pimeyden sijaan.

Valosaaste vaikuttaa ympäristössä moniin, erityisesti hämäräaktiivisiin eliöihin. Nämä ovat sopeutuneet valon ja pimeän vuorokautiseen vaihteluun. Esimerkiksi lepakoiden liikkumista rajoittaa valaistuksen tunkeutuminen hämärille alueille. Mikään laji ei ole sopeutunut ympärivuorokautiseen valaisuun, ei edes ihminen. Näin ollen valosaaste uhkaa ihmistenkin terveyttä. Yöllinen keinovalo vaikuttaa todennäköisesti vähentämällä pimeähormonin melatoniinin tuotantoa. Tämä vaikuttaa elimistön muidenkin hormoneiden tasoihin ja siten voi lisätä syöpäriskiä.

Suomen ympäristökeskuksen kyselyn mukaan valosaaste häiritsee suomalaisia. Erityisesti tähtien tarkkailua harrastavat huomaavat keinovalon haitat konkreettisesti. Kouriintuntuva haitta voi olla myös makuuhuoneeseen öisinkin tulviva keinovalo. Se vaikuttaa unen laatuun, vaikkei häiriintymistä itse ymmärtäisikään yhdistää valon määrään.

Itse olen huomannut syys- ja talvilomilla maalla luontaisen hämärän tuntuvan ”vähemmän pimeältä” kuin kaupungin alituisen oranssin epäpimeän. Tähtikirkkaat yöt, kuun liikkeiden seuraaminen sekä varsinkin talvella siniset hetket ja lumen heijastama pienikin valo tuovat elämään vaihtelua ja vivahteita. Alituiseen samanlainen keinovalaistus latistaa nämä pienet vivahteet eikä kannusta tarkkailemaan hämärän eri sävyjä. Sininen hetkikin on kaupungissa oranssi.

Puutarha-alalla syksyn tullen mainostetaan ja markkinoidaan pihavalaistuksen uusia tuulia. Käytännössä näin halutaan myydä yhä enemmän valoja yhä uusiin pihoihin. Led-valojen katsotaan olevan erityisen haitattomia, kun sähkönkulutus on pieni. Valaistuksella toivotaan saatavan lisää turvallisuutta ja tunnelmallisuutta. Päämäärinä nämä ovatkin tärkeitä. Myyntiargumentteina niitä kuitenkin käytetään silloinkin, kun turvallisuus ei enää lisäänny ja tunnelmaa toisi valaistuksen vähentäminen. Valon lisääminen ei loputtomiin lisää hyvinvointia ja onnellisuutta, päinvastoin. Uusien valojen ostaminen, niiden asentaminen ja pihojen rakentaminen toki työllistävät viheralan ihmisiä. Siksi puutarhalehdissä tai nettipalveluissa harvoin puhutaan tähtitaivaan näkemisen puolesta, tunnelmallisesta kynttilänvalosta, valosaasteen torjunnasta ja valaistusjärjestelmien yksinkertaistamisesta. Kuka muistuttaisi valojen sammuttamisen tärkeydestä!

Valosaaste on yhteydessä 24/7-yhteiskuntaan. Työtä, toimintaa, ärsykkeitä ja viihdykkeitä on tarjolla vuorokaudenajasta riippumatta. Elämä on irroitettu luonnon päivä-pimeä-rytmeistä ja kesä-talvi-vaihtelusta. Näin voidaan olla tehokkaita ja viihdytettyjä ihmiskeskeisessä maailmassa.

Tähtitaivaan tarkkailu opettaa suhteellisuudentajua. Oma elämä asettuu ikuisuusperspektiiviin sen havainnon myötä, että olenkin tässä kosmisessa kokonaisuudessa hyvin pieni osanen. Monille nykykaupunkilaisille olisi hyväksi saada tällaista näkökulmaa hieman useammin. Pääsy katuvalojen loisteesta ”pimeään”, näkemään oleellisia asioita, tekisi hyvää.

Otava puiden latvojen yllä.

Otava puiden latvojen yllä.

Ajatuksia ja lukemista valaistuksesta:

Advertisement
Kategoria(t): Puutarha Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Parhaat pihavalot

  1. Paluuviite: Jalat maassa, katse taivaalla | Vihreä puutarha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s