Joulukuun pimeään iltaan muutamia ajatuksia Japanista. Junichiro Tanizaki kirjoittaa japanilaisesta ja länsimaisesta kauneuskäsityksestä, vanhoista arvoista ja maailman muuttumisesta. Kauneutta ja tarkoituksenmukaisuutta voi nähdä niin hämärästi valaistuissa rakennuksissa, lakatuissa puuastioissa ja misokeitossa kuin perinteisessä japanilaisessa käymälässäkin. Vuonna 1933 julkaistun esseen teema on nimensä mukainen, Varjojen ylistys:
Minkä vuoksi tämä taipumus etsiä kauneutta hämäryydestä on niin vahva vain itämaiden ihmisissä? Lännessä on myös koettu aika, jolloin sähköä, kaasua tai öljyä ei ollut, eikä kuitenkaan lännessä ole tietojeni mukaan koskaan oltu taipuvaisia iloitsemaan varjoista. Japanilaisilla aaveilla ei perinteisesti ole jalkoja, länsimaiden aaveet taas ovat jalallisia mutta läpinäkyviä. Kuten tämäkin pikkuseikka todistaa, meidän kuvitelmiamme on aina asuttanut pimeys, kun taas lännessä jopa aaveetkin ovat kirkkaita kuin lasi. Tämä pätee myös kotiemme tavaroihin: me suosimme pimeään yhdistyviä värejä, he pitävät auringonvalon väreistä. Me arvostamme hopea- ja kupariastioita niiden patinan vuoksi, mutta he taas pitävät sitä likaisena ja epäsiistinä ja kiillottavat kaiken kimaltelevan kirkkaaksi. He maalaavat kattonsa ja seinänsä vaaleilla väreillä ajaakseen pois mahdollisimman monta varjoa. Me täytämme puutarhamme tiiviillä istutuksilla, he levittävät tasaisen aavan nurmikkopinnan.
Mutta mikä oikein synnyttää tuollaiset makuerot? Käsitykseni mukaan kyse on tästä: me itämaalaiset yritämme olla tyytyväisiä riippumatta siitä, millaisessa ympäristössä kulloinkin olemme, pyrimme ottamaan asiat sellaisina kuin ne ovat. Niinpä pimeys ei aiheuta meille tyytymättömyyttä, vaan suhtaudumme siihen väistämättömyytenä. Jos valoa on vähän niin sitten valoa on vähän; me syvennymme pimeyteen ja löydämme sen oman erityisen kauneuden. Mutta kehittyvä länsimaalainen on tuomittu aina parantelemaan asemaansa. Kynttilästä öljylamppuun, öljylampusta kaasuvaloon, kaasuvalosta sähkövaloon — hänelle ei työ kirkkaamman valon etsimiseksi milloinkaan pääty, eikä hän vähäisenkään varjon poistamisessa säästä vaivojaan.
Vihreä puutarha 