Huonekasvien puhtaus on hyväksi niille itselleen ja samalla niiden kanssa asuville ihmisille.
Auringon valaistessa huonekasvien pölyisiä lehtiä on sopiva hetki puhdistaa kasvit. Pöly lehdillä ei ole hyväksi kasville itselleen, sillä se voi altistaa tuholaisille. Pölyttömät lehdet saavat paremmin valoa ja niiden yhteyttämiskyky on parempi. Puhtaus on hyväksi myös kasvien kanssa asuville ihmisille. Varsinkin limoviikunan pölyttömyyden sanotaan olevan tärkeää, sillä huoneilmaan nouseva pöly yhdessä kasvinesteiden kanssa voi haitata allergisia. Muutenhan limoviikuna on hyvä vähentämään sisäilman epäpuhtauksia kuten formaldehydiä (B.C. Wolverton).
Limoviikunan ja muut sumuttelusta pitävät kasvit voi viedä reilusti suihkuun, jos kasvin koko vain sen sallii. Ruukku kannattaa kääriä muovipussiin kuten kuvassa tai suojata mullan pinta muulla tavoin, jottei varsinkaan altakasteluruukkuun joudu liikaa vettä. Haalea vesi ja pehmeä vedenpaine sopii kasveille. Suihkutus kannattaa tehdä oksa/lehti kerrallaan, ja tukea sitä samalla toisella kädellä. Suihkun jälkeen kasvin voi jättää hetkeksi kuivumaan kylpyhuoneeseen. Siellä on ainakin meillä lämpimämpää kuin muualla asunnossa ja kuivuminen nopeampaa. Tippuvat vesipisaratkaan eivät siellä häiritse. Samalla kasvi välttyy suoralta auringonpaisteelta, joka pisaroihin osuessaan voi polttovioittaa lehtiä.
Isot ja suihkutukselle herkät kasvit voi pyyhkiä pölystä puhtaaseen veteen kastetulla kostealla liinalla. Puhdistusveteen voi lisätä aavistuksen mäntysuopaakin, joka ehkäisee tuholaisten tarttumista ja jättää lehden pintaan ohuen kalvon, johon pöly ei yhtä herkästi tarttune.
Säännöllinen sumutus on hyväksi monille kuivassa huoneilmassa eläville kasveille. Sumuttelu vähentää pölyäkin. Sumutuksesta vastikään innostunut hoitaja voi kuitenkin huomata kasvin näyttävän hoidon jälkeen entistäkin pölyisemmältä. Lehdille pisaroiksi tiivistyvä kosteus ei ole riittänyt poistamaan pölyä, vaan on tehnyt lehdistä vain juovaiset. Sumutus kannattaakin aloittaa pölyisten lehtien pyyhinnällä tai kunnon suihkutuksella.
Huonekasvitietoa:
- Hilkka Karimo, Merja Kosamo, Pertti Ronkainen ja Soile Viljakka: Vihersisustus — teoriaa ja käytäntöä (2007). Opetushallitus. (Pääkaupunkiseudun kirjastoissa)
- B. C. Wolverton: Raikas vihreä koti. Hoito-ohjeet 50 huonekasville, jotka raikastavat ilmaa kodeissa ja toimistoissa. (1999, uudempi painos 2008)