Hamppua kahviin?

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan monityydyttymättömien rasvahappojen saanti ruoasta ja kohtuullinen kahvin juonti pienentävät riskiä sairastua dementiaan. Tässä molemmat terveystekijät yhdistävä näppärä ratkaisu: kotimaisista hampunsiemenistä jauhettu maito, jolla saa omasta mielestäni parhaan maun maitokahviin. Kasvimaidot ovat Helsingin Sanomienkin mukaan trendikkäitä. Hamppu on Suomessa vanhastaan viljelty kasvi, joka on onneksi palannut pelloille (kuvia hamppupelloista esimerkiksi Impolan tilan sivulla). Hampunsiementen ravintoarvoihin voi tutustua tarkemmin tutkimusartikkelissa.

Hamppumaito

1 dl öljyhampun siemeniä
5 dl vettä

Anna hampunsiementen turvota vedessä yön yli (ei välttämätöntä, mutta parantaa lopputulosta). Kaada liotusvesi pois ja lisää siemenastiaan muutama dl vettä. Jauha seos hienoksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Huomio sauvasekoittamisesta: Siemenet tai vesi ampaisevat helposti ulos astiasta, jos reunat eivät ole riittävän korkeat. Laimenna näin saatua paksuhkoa tahnaa  haluttuun vahvuuteen: 1 dl siemeniä tuottaa noin puoli litraa paksuhkoa maitoa. Siivilöi maito karkeimpien kuorien poistamiseksi esimerkiksi kastikesiivilällä. Ennen käyttöä maitoa kannattaa aina vähän sekoittaa. Säilyy viileässä ainakin muutaman päivän.

Hampunsiemenet yön yli liotettuina. Hiukan vihreää alkaa jo pilkottaa.

Hampunsiemenet yön yli liotettuina. Hiukan vihreää alkaa jo pilkottaa.

Valmis hamppumaito: liotetut siemenet on jauhettu sauvasekoittimella hienoksi veden kera.

Valmis hamppumaito: liotetut siemenet on jauhettu sauvasekoittimella hienoksi veden kera.

Helppo aloitus: kokeile pannarin leivontaan maidon ja soija-/kauramaidon tapaan. Hamppumaito saostuu paistaessa munamaidon tapaan.

Makukokeilu: Maitokahviin. Aluksi hamppumaitoa voi kokeilla soijamaitoon tai kauramaitoon sekoitettuna. Itse huomasin pitäväni hamppumaitokahvin mausta enemmän kuin ”tavallisesta” lehmänmaitokahvista. Maku on täyteläinen, ehkäpä pähkinäinen. Lämmitän maitoa, mutten liikaa, jottei se juoksetu kahviin yhdistettäessä. Hamppumaidon käyttö helpottaa elämää siinä mielessä, että tuoretta maitoa on aina kaapissa kuivien siementen muodossa.

Kuumennettuna hamppumaito juoksettuu, jolloin siitä voi suodattaa heran pois ja valmistaa kiinteästä massasta tofun kaltaista hampputofua eli ”hefua”.

Hamppumaidon resepti mukailtu kirjasta Härkäpapua sarvista.

Hamppumaito lämpenee espressonkeiton jälkilämmöllä.

Hamppumaito lämpenee espressonkeiton jälkilämmöllä.

Hamppumaitokahvi aamiaisella.

Hamppumaitokahvi aamiaisella.

Hampunsiemenmurskaa voi käyttää vaikkapa kekseihin (erikoisia).

Hampunsiemenmurskaa voi käyttää vaikkapa kekseihin (erikoisia).

Vegaaniliitto neuvoo sivuillaan muita tapoja hampun käyttöön ruokapöydässä. Hampunsiemeniä voi esimerkiksi idättää. Siemenet ovatkin innokkaita, sillä jo yön yli lionneista siemenistä muutamat ovat aina vironneet itämään.

Advertisement
Kategoria(t): Ruokaa puutarhasta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s