Luonnonkukkien tunnistaminen helposti

Espoon Lippajärvellä puutarhassa kukkii luonnonkukkien päivänä kaunis kukka, mutta mikä?

Puutarhassa kasvaa kaunis kukka, jota ei ole sinne itse istutettu. Luonnonkukkien päivän 14.6.2020 kunniaksi tämä espoolaisen pihan puna-ailakki sai tunnistuksen. Kukka on iloksi sekä silmälle, että myös päiväperhosille ja kimalaisille!

Ilman kasvikirjaakin pääsee luonnonkasvien tutkiskelun alkuun, sillä netistä löytyy helppo tunnistustyökalu luontoportti.com -sivustolta. Kasvien lisäksi tunnistusvälineitä on mm. perhosille, sienille ja linnuille. Mitä enemmän ominaisuuksia kasvista tietää, sitä rajatummin opas kertoo mikä laji voisi olla kyseessä. Tämän puna-ailakin kohdalla laitoin tiedoiksi kasvupaikan (puutarha, Uusimaa) ja kukkimisajan (kesäkuu), sekä kukan värin (punainen) ja lehtiasennon (vastakkainen). Tulokseksi tulee näillä ominaisuuksilla 22 eri lajia, joiden kuvia voi vertailla omaan kasviin.

Perinteiseen kasvikirjaan verrattuna hienoa on lajien rajausmahdollisuus paikan ja ajan mukaan — silloin on heti helpompi miettiä todennäköisiä lajeja, vaikka itse kasvista ei osaisikaan vielä hahmottaa lehtien muotoja tai asentoja.

Puna-alakin kukat näkyvät tässä hyvin, lehdet sen sijaan ovat enimmäkseen syysleimujen, jotka kukkivat myöhemmin syksyllä. Värin mukaan oikea kukkapenkki!

Netistähän saattaa löytyä kuvahauista vaikka minkälaisia kuvia, mutta Luontoporttia uskallan suositella, asiantuntijaosaamisen pitäisi olla kohdillaan. Perinteisillä kasvikirjoilla ja tunnistusoppailla on tietysti paikkansa, varsinkin kun harrastus etenee pidemmälle.

Luonnonkukkien tunnistamisesta kiinnostuneille on luonnonkukkien päivän sivuilla myös Suomen 100 yleisintä kasvilajia -lista (pdf). Sen avulla voi alkaa tutustua kasveihin samaan tapaan kuin lintuharrastajien 100 lintulajia -haasteessa!

Kategoria(t): Puutarha Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s