Rusakkoperheellä on kaupungissa virikkeitä. Tarkkailin tänä aamuna kuuden eläimen puuhastelua pihalla. Leikkipaikka veti selvästi puoleensa!
Rusakkoperhe aamuretkellä 27.5.2016.
Juoksuharjoituksia ja tarkkailua.
Kuopimisharjoituksia ja hiekkakylpyjä.
Valkovuokot ovat avanneet kukkansa jo ympäri eteläisen Suomen. Miksi valkovuokko on vuokko? Kukkien nimien syntyä pohditaan radio-ohjelma Aristoteleen kantapäässä, joka lähetettiin viime toukokuussa. Nyt kun ulkoiluun houkuttelevien aurinkoisten päivien jälkeen on taas pilvistynyt ja sadettakin ehkä ripottelee, voi kuunnella kukkaohjelman Ylen Areenassa ja lukea tarinan kevään ensi kukkasten nimistä. Juonipaljastus: vuokko onkin vuohenkukka!
Samalla istumalla voi jatkaa lehtipuiden nimistöön ja puihin liittyviin tarinoihin. Luonnonvaraisten puiden nimet ovat hyvin vanhoja. Niihin on ollut uskomuksilla ja vertauskuvilla kyllästetty suhde. Tästä pääset kuuntelemaan, mitä sanaston asiantuntija Kirsti Aapala Kotuksesta kertoo.
Koivu ja tuomi (ja tuomenkehrääjäkoi!) esiintyvät Kantelettaressakin, laulussa 150. Koivun ja tuomen oksa
Olin oksa lehtipuussa,
Koivun kasvatti katalan,
Aholla alastomalla,
Maalla mansikattomalla.Toinen kasvo kaunis tuomi,
Puuhut ylpiä yleni,
Nurmella mesinukalla,
Maalla maksankarvasella.Olovilla oksillansa,
Leveillä lehvillänsä,
Peitti päivän paistamasta,
Kätki kuun kumottamasta.Noita kaikki katselivat,
Ihmiset ihaelivat,
Kukkia korian tuomen,
Puun sorian kasvatteita.Ei ken katsoisi minua,
Huolta huonosta pitäisi,
Koivun tyhjästä tytöstä,
Puun katalan kantamasta.Kasvoin vieläki vähäsen,
Tyhjän onneni ohessa;
Tuli toukka, tuomen kaivo,
Kukat kaunoset kaotti.Siinä tuomi tuskan tunti,
Huolen haikian havatsi;
Minä jäini seisomahan
Vähän onneni varalle.
Lisää runolukemista:
Nyt on auringonpaisteinen aika, jolloin puutarhakalusteet nostetaan pihalle ja uusia ostellaan kiivaasti. Ilahduin kovasti kun eilisessä Helsingin Sanomien jutussa 18.6.16 näkyi mustavalkokuvassa puisia kaksiosaisia tuoleja 1960-70-lukujen vaihteesta. Juuri tuollaiset keltaiset ovat meilläkin edelleen jatkuvassa käytössä mökillä! (Jättimäistä puista 70-luvun terassia siellä ei tosin ole, ainoastaan kohtuullisen kokoinen kuisti.) Toisen parin samanlaisia hioin ja maalasin kotipihalla uuteen uskoon valitsemillani väreillä joskus nuorena lukiolaisena – nekin ovat edelleen hyväkuntoiset, vaikkakin kohta taas uuden maalin tarpeessa.
Muutoin lehtiartikkelissa tuodaan esille polyrottinkikalusteiden suosiota. Itse kannattaisin ennemminkin tuollaisten vanhojen tuolien tyyppipiirrustusten esiin kaivamista ja puutöitä, joko itse tai sitten kotimaisesta puutavarasta jollakin suomalaisella puusepäntehtaalla valmistettuna. Mutta kappas! Niitähän valmistetaan edelleen – tai taas? – ainakin Västankvarnissa Inkoossa tuotemerkillä Westanqvarn. Nyt kokoontaitettava lepotuoli on nimetty jo Retroksi.
Kuten kalustesuunnittelun professori Jouko Järvisalo Aalto-yliopistosta toteaa HS:n haastattelussa,
”Jos minulta kysytään, näkisin mielelläni pihakalusteissa luonnonmateriaaleja ja kannattaisin puukalusteiden suosimista. Niitä voi huoltaa ja ne ovat sillä tavalla ikuisia. Jos muovikalusteita heittää kaatopaikalle, ne ovat siellä tuhat vuotta.”
Jos puutarhassasi kasvaa vanhoja raparpereja ja varsinkin jos ne ovat punavartisia, kerro niistä Luonnonvarakeskukselle. Tutkijat ovat etsintäkuuluttaneet vanhat raparperit ja keräävät niistä tietoja heinäkuun loppuun asti Luken sivuilla olevalla nettilomakkeella.
Ylen mukaan ilmoituksia raparpereista on saatu koko maasta jo yli 500. Raparpereissa kiinnostavaa on niiden monimuotoisuus: kasveja on peräisin niin Ruotsista kuin Amerikastakin ja ne ovat maultaan ja varren väreiltään keskenään erilaisia. Tutkijoita — ja miksei raparperin syöjiäkin — kiinnostavat nyt ennen kaikkea makeat raparperit ja punavartiset raparperit. Haussa ovat myös vanhat, jo ennen 1940-lukua viljelyssä olleet kasvit. Silloin on kasvatettu kokonaan punavartisia tai päältä punaisia ja varren sisältä vaaleamaltoisia kasveja. Nykyään suuri osa Suomessa kasvatetuista tai ainakin tällä hetkellä myydyistä raparpereista on varreltaan vihreämaltoisia, sillä tällainen on yleinen ’Victoria’ -lajike.
Maasta työntyy raparpereja 2.5.13
Raparperien ominaisuudet riippuvat ennen kaikkea perimästä. Niinpä kiinnostavimmista raparperi-ilmoituksista pyydetään myöhemmin myös lehtinäyte dna-tutkimusta varten.
Raparperien lisäksi etsintäkuulutettuina ovat sipulikukat, joita on kasvatettu ennen 1950-lukua, vanhat härkäpavut ja herneet sekä omenan paikallislajikkeet ’Hannulan Talvi’, ’Lemun Talvi’ ja ’Tammisaari’.
Rungollinen syreenipensas Cafe Chapmanin edustalla Suomenlinnassa 13.6.15.
Syreenien kukkaloisto alkaa olla parhaimmillaan. Erityisen hieno syreeniretkikohde on Suomenlinna Helsingin edustalla. Sen lisäksi että suurten pensaiden kukinta on merkittävä osa linnoitusmaisemaa, Suomenlinnasta tekee syreenien kannalta erityisen myös kulttuurihistoria: tänne syreenit saapuivat Augustin Ehrensvärdin myötävaikutuksella suoraan Ranskasta 1700-luvun puolivälissä. Suomen aivan ensimmäisen syreenintaimen toi apteekkari Synnerberg Tukholmasta Turkuun jo vuonna 1728 ja Viipurissa niitä kasvatettiin 1750-luvulla. Näistä kulttuurikeskittymistä pihasyreeni levisi ympäri Suomea ja vähitellen 1800-luvun lopulla siitä tuli meillä yleisimmin viljelty koristepensas. Noihin aikoihin tulivat viljelyyn myös pihasyreenin lajikkeet eli jalosyreenit.
Syreenipensaita Piperin puiston laidalla Bastioni Kunnian kulmauksessa 12.6.15.
Vanhoja pihasyreenityyppejä ja -lajikkeita kasvaa edelleen Suomenlinnassa mm. Piperin puistossa Susisaarella. Osa Piperin puiston pihasyreeneistä saattaa edustaa jopa alkuperäistä Augustin Ehrensvärdin Suomenlinnaan tuomaa pihasyreenityyppiä. Viaporin linnoituksen lisäksi samanlaisia pensaita kasvaa myös mm. Herttoniemen ja Stansvikin kartanoiden alueilla. Esimerkiksi samaan kulttuurimaisemakokonaisuuteen kuuluva Tullisaaren (Tuurholman) puisto oli 1700-luvun loppupuolella Viaporin upseerien kesäkotina ja puustellina.
Bastioni Kunniaa vasten kasvavien pihasyreenien kukintoja 12.6.15.
Toisen vanhan pihasyreenin ’Prince Nottger’ -tyypin sinikukkaisia pensaita kasvaa samoin vanhoilla kartano- ja huvila-alueilla sekä Suomenlinnan Piperin puistossa. Belgialaisen prinssin mukaan nimitty lajike on jalostettu jo ennen vuotta 1841 ja on vanhimpia Suomessa myynnissä olleita syreenilajikkeita. Nykyään näiden tyyppisiä pensaita on vain harvakseltaan kaupan. Niitä pitää lisätä kasvullisesti olemassaolevista pensaista esimerkiksi silloin, jos vanhoja kasveja täytyy korvata uusilla. Kotipuutarhureiden iloksi esimerkiksi Turun läänin Koskella toimiva Hongiston taimisto kasvattaa historiallisia jalosyreenejä — mm. juuri Suomenlinnasta lisättyä ’Prince Nottgeria’.
Piperin puistossa kasvavan syreenin sinertävät ja valkosilmäiset kukat 12.6.15.
Syreenilajikkeista ja -kannoista tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa Viaporin-retkelle lähtiessään katsoa tiedot Helsingin vanhoista pihasyreeneistä tehdystä tutkimuksesta, jossa kuvaillaan mm. juuri nämä Piperin puiston tyypin ja Prince Nottger -tyypin syreenien kukinnot tarkasti.
Esimerkiksi Prince Nottger -tyypin kukinnot
”ovat pitkät, tiheydeltään vaihtelevat, kärkeen kapenevat tai joskus aavistuksen pyramidimaiset … Kukinnon seassa kasvavat tukilehdet ovat toisinaan jopa 4 cm pitkiä. Kukat ovat suuret ja tähtimäiset. Väriltään kukat ovat erittäin kauniin taivaansiniset ja niiden keskellä on valkea ”silmä”… Laideliuskoja on normaalisti. Liuskat ovat pyöreänsoikeita tai soikeita, usein suippo- tai teräväpäisiä. Liuskat siirottavat sivulle tai ovat hieman alaspäin kääntyneet. Heteet ja emi ovat kukassa tallella.” (Laura Hauta-aho 2006, liite 2 s. 2/19)
Maisema Piperin puiston laidalta merelle 12.6.15.
Syreenien tuoksusta ja kauneudesta voi toki nauttia ihan vain kaikin aistein maisemaan uppoutumalla. Piperin puistossa oman säväyksensä tuo meren läheisyys ja vaihtelevat sääolot.
Syreenien koristamaa Suomenlinnan maisemaa Susisaaresta kohti Isoa Mustasaarta 12.6.15.
Syreeniaidanne Isossa Mustasaaressa Suomenlinnassa 12.6.15.
Pihasyreenin perinteikkyys Helsingissä näkyy Suomenlinnan maiseman lisäksi myös siinä, että se on Helsingin nimikkokukka.
Lähteet ja lisätietoja:
Ensi sunnuntaina 14.6.15 innostetaan taas tutustumaan luonnonkukkiin opastetusti. Luonnonkukkien päivänä järjestetään paljon retkiä eri puolilla Suomea. Katso lähiseutusi retket päivän retkikalenterista tai tapahtuman sivuilta facebookista.
Hyötykasviyhdistys tarjoaa koko kesän puutarhatietoa tiistai-iltaisin Annalan puutarhassaan Helsingissä. Teemakahvilat aloittavat huomenna 2.6.15 klo 18 villien vihannesten parissa. Illat ovat kaikille avoimia. Yhdistys kehottaa varaamaan mukaan kahvirahaa — talkooiltoina 30.6. ja 28.7. osallistujille tarjotaan ilmaiset kahvit.
Tiedot tapahtumista:
Ensi perjantaina 5.6. Työväenasuntomuseossa Helsingin Alppilassa juhlitaan hyötykasveja. Iltapäivän puutarhajuhlan teemana ovat hyötykasvit. Kahvinkorviketta voikukanjuurta pääsee ennakkotietojen mukaan maistamaan työpajassa. Tietoiskut kertovat laajemmin hyötyviljelystä menneinä kaupunkiviljelyn aikoina (”Herrat hyötytarhoissa” klo 14) sekä antavat vinkkejä tämän hetken viherpeukaloille (”Hyötyviljely tämän päivän kaupungissa” klo 16).
Siemenistä ja taimista kiinnostuneet voivat osteskella Hyötykasviyhdistyksen ja Maatiaisen taimia ja siemeniä. Mikäli perjantain tapahtuma-aikaan ei pääse paikalle, työväenpihojen vanhoista perennoista koottu kukkapenkki on ihailtavissa muinakin aikoina museon pihalla. Helppohoitoisia kukkivia kasveja nykypäivänkin pihaan voi ajatella löytyvän näiden joukosta — mainoslause on piilotettu hiukan rivien väliin museon sivuilla: ”Työläisille hyötykasvit olivat tärkeimpiä, eikä kukille voitu suoda paljon aikaa, tilaa saati rahaa. Siksi työväen koristekasvit olivat kestäviä, vähään tyytyviä ja helppoja lisätä.” Muutama kasvi näiden joukossa on myöhemmin osoittautunut vaikeasti kurissapidettäväksi, joten nykypuutarhuri osaa välttää myös liian innokkaita leviäjiä ja niiden aiheuttamaa kitkentätyötä.
Tapahtuman tiedot:
Kirstinkujan Työväenasuntomuseon pihalla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Juho Nurmi
Vihreä puutarhurin kuulumisia: Olen ollut viime vuoden kiireinen uusien opintojen parissa, mistä johtuu puutarhakirjoittamisen hiljaisuus. Olen tutustunut mm. riistaeläinten kiehtovaan maailmaan. Lupaamiani kesäisiä matkailukuvia mm. Linköpingin puutarhayhdistyksen puutarhasta ja uusia puutarhanhoitovinkkejä lienee kuitenkin tulossa ennen pitkää.
Uusia — ja uudelleen löydettyjä — kiinnostuksen kohteitani luonnossa ovat vesistöt ja kosteikot. Niiden eläimistöä ja ekologiaa tutkii Wetland Ecology Group Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksella. Jänniä ilmiöitä ovat mm. kaakkureille Nuuksioon rakennetut pesälautat, joiden ansiosta muuten arat linnut ovat päässeet lisääntymään ja tottuneet ihmisiinkin.
Kaakkuri pesimässä Nuuksiossa. Kuva: Veli-Matti Väänänen, Helsingin yliopisto.
Kanadanmajava ui kotiseuduillaan Quebecissa. Kuva: Cephas/Wikimedia Commons.
Myös majavien elämä ja tärkeys muulle ekosysteemille kuten monenlaisille sorsalinnuille on tullut tutummaksi. Majavista luonnon insinööreinä on luennoilla kertonut Petri Nummi. Lyhyen vastauksen ”millaista on olla majava” -kysymykseen antaa Helsingin Sanomien tiede-sivujen juttu (16.10.2014).
Pienenä tutustuin majaviin melkein yhtä läheltä, kun ne pesivät mökkijärvellämme Etelä-Savossa. Majavien ja ihmisten näkemykset sopivasta vedenpinnan korkeudesta suhteessa kotipesän oviaukkoon olivat silloin keskenään hiukan ristiriidassa. On kuitenkin vaikea puolueettomasti sanoa, kumman mielipiteelle olisi pitänyt antaa enemmän painoarvoa: majaville pesä oli ympärivuotinen koti, meillä on rannalla vain kesämökki. Yritimme silti laskea vedenpintaa niin, ettei tulva olisi yltänyt omille portaillemme asti. Mutta kuten blogikirjoituksessakin todetaan, majavat viihtyivät samalla paikalla vain pari vuotta ja siirtyivät sitten lähistön toiselle pikkujärvelle.
Lisää tietoa:
Hiekka tai kivituhka on käytännöllinen pihateiden päällyste. Sekin kaipaa hoitoa, jotteivät sinnikkäimmät rikkakasvit pääse juurtumaan.
Rikat hiekkakäytävän reunassa.
Vihreä keino käytävien hoitoon on käsityö sopivin välinein. Tarvitaan pitkävartinen hara, ämpäri/kottikärryt, sekä harava. Kovin rikkaruohoisessa paikassa myös istutuslapio tai voikukkarauta on tarpeen. Ei myrkkyjä!
Työn kulku:
Syväjuuriset rikkakasvit kitketään käsin.
Hiekkakäytävän hieno reuna kitkemisen ja haravoinnin jälkeen.
Hiekkainen ajotie työn jälkeen iltapäivällä.
Vihreä puutarha 