Oman hyötytarhan tuoreet vihannekset ja juurekset innostavat kasviskokkailuun. Jos kurpitsapenkki on tuottanut runsaasti kesäkurpitsaa, kekseliäisyys lisää maittavuutta kun kurpitsaa päätyy niin keittoihin, pastakastikkeeseen, paistoksiin kuin suklaakakkuunkin (erityinen suosikkini! Oma kesäkurpitsa-suklaakakkureseptini on Länsi-Savo-lehdestä, mutta muistuttaa tätä Kasvimaa kaupungissa -blogin Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirjan versiota).
WWF:n vastuullisen herkuttelun ruokaopaskin toteaa oman kasvimaan antimien ja kausiruoasta nauttimisen olevan paitsi terveellistä ja maukasta, myös ympäristöystävällistä.
Oman kokemuksen mukaan itse kasvatettujen vihannesten nauttiminen lisää myös ruoan arvostusta. Joskus täytyy tehdä paljon työtä pienenkin sadon saamiseksi ja sen suojelemiseksi muilta nälkäisiltä. Toisinaan taas olosuhteiden vaikutus on suurempi kuin puutarhurin tekemän työn, jolloin tarhasta saa ihan yllättäen roppakaupalla kurpitsoita. Kaikki ei ole kiinni puutarhurin omista voimista. Ehkä ruokahävikki vähenee ja suhtautuminen ruokaan muuttuu, kun kiitollisuus kasvimaan antimista lisääntyy.
Osallistuipa lihattomaan lokakuuhun eli ei, maukkaista kasviksista nauttiminen on kaikin puolin hyväksi.