Lämmin alkukesä on jo tuonut sinilevää lämmenneihin vesiin. Tuttua on, että sinileväisessä vedessä ei pidä uida eikä sitä saa käyttää löylyvetenä. Puutarhuriakin haittaa sinilevän ilmestyminen lähirantaan: sinileväistä vettä ei suositella syötävien kasvien kasteluun. Koristekasveille sitä voi käyttää.
Syötävien kasvien kasteluun vain vettä, jossa ei ole sinilevää.
Sinilevän eli syanobakteerien tuottamien myrkkyjen kulkeutumista kasveihin ei vielä ilmeisesti tarkkaan tunneta. Tilannetta monimutkaistaa myös se, että sinileviä on useita erilaisia, ja niiden tuottamat myrkytkin poikkeavat toisistaan. Sinilevät tuottavat sekä maksamyrkkyjä että hermomyrkkyjä. Kaikki sinilevät eivät tuota myrkkyjä, mutta veden myrkyllisyyttä ei näe päältä päin tarkastelemalla.
Yleensä alkukesällä vaalea kellertävä massa vesien pinnalla on vaaratonta siitepölyä, mutta nyt siis se voi jo olla sinilevääkin. Allaolevissa linkeissä on tunnistusohjeet sinilevälle:
Espoon Lippajärvellä puutarhassa kukkii luonnonkukkien päivänä kaunis kukka, mutta mikä?
Puutarhassa kasvaa kaunis kukka, jota ei ole sinne itse istutettu. Luonnonkukkien päivän 14.6.2020 kunniaksi tämä espoolaisen pihan puna-ailakki sai tunnistuksen. Kukka on iloksi sekä silmälle, että myös päiväperhosille ja kimalaisille!
Ilman kasvikirjaakin pääsee luonnonkasvien tutkiskelun alkuun, sillä netistä löytyy helppo tunnistustyökalu luontoportti.com -sivustolta. Kasvien lisäksi tunnistusvälineitä on mm. perhosille, sienille ja linnuille. Mitä enemmän ominaisuuksia kasvista tietää, sitä rajatummin opas kertoo mikä laji voisi olla kyseessä. Tämän puna-ailakin kohdalla laitoin tiedoiksi kasvupaikan (puutarha, Uusimaa) ja kukkimisajan (kesäkuu), sekä kukan värin (punainen) ja lehtiasennon (vastakkainen). Tulokseksi tulee näillä ominaisuuksilla 22 eri lajia, joiden kuvia voi vertailla omaan kasviin.
Perinteiseen kasvikirjaan verrattuna hienoa on lajien rajausmahdollisuus paikan ja ajan mukaan — silloin on heti helpompi miettiä todennäköisiä lajeja, vaikka itse kasvista ei osaisikaan vielä hahmottaa lehtien muotoja tai asentoja.
Puna-alakin kukat näkyvät tässä hyvin, lehdet sen sijaan ovat enimmäkseen syysleimujen, jotka kukkivat myöhemmin syksyllä. Värin mukaan oikea kukkapenkki!
Netistähän saattaa löytyä kuvahauista vaikka minkälaisia kuvia, mutta Luontoporttia uskallan suositella, asiantuntijaosaamisen pitäisi olla kohdillaan. Perinteisillä kasvikirjoilla ja tunnistusoppailla on tietysti paikkansa, varsinkin kun harrastus etenee pidemmälle.
Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen, Ilkka Teräs (2018): Suomen kimalaiset, Docendo (kirja onkin kustantajan verkkokaupassa juuri nyt -30 %, ehkäpä tulevan pölyttäjäpäivän kunniaksi?)
Luonnon monimuotoisuuden kaikkia suoria ja epäsuoria hyötyjä ihmisille ei vielä osata hahmottaa. Tämä ei ole ihme, sillä suurta osaa maailman selkärangattomista kuten hyönteislajeista ei edes tunneta!
Tunnettua jo on, että hyönteiset pölyttävät suurta osaa tärkeistä ravintokasveista. Hyönteisillä on tärkeä rooli ekosysteemeissä. Ne kierrättävät ravinteita ja toimivat ravintona muille lajeille.
Kottaraiset etsivät syötävää pitkäksi venähtäneeltä keväiseltä nurmikolta 3.5.2020. Selkärangattomat ovat niille tärkeää ravintoa.
Ongelmia aiheuttavat ilmastonmuutos, luontaisten elinympäristöjen väheneminen ja mm. yksipuolistuneet maatalouskäytännöt, torjunta-aineet ja muut kemikaalit.
Mikä on kotipuutarhurin rooli? Hyönteiset ovat puutarhassakin enimmäkseen muita kuin tuholaisia! Ensinnä pitää nähdä, että kaikkea — tai oikeammin juuri mitään — ei pidä myrkyttää. Kotipuutarhassa pölyttäjiä kaipaavat esimerkiksi marjakasvit ja hedelmäpuut sekä herneet ja pavut.
Metsäomenapuun kukat ja hämähäkki odottelevat hyönteisiä 1.5.2020.
Vaikka oma piha olisi pieni, erityisesti kaupungeissa omakotialueet muodostuvat kotipihojen ja puutarhojen mosaiikista. Kun monet huomioivat pihallaan luontoa, näin tehdään jo laajalla alueella. Maaseudulla ja mökillä voi puutarhan lisäksi vaikuttaa mahdollisesti myös laajemmin lähimetsään. Ennen kaikkea hyönteisten huomioiminen auttaa huomaamaan niiden moninaisuutta ja tärkeyttä ja arvostamaan niitä laajemminkin.
Tee siis ainakin nämä omassa puutarhassasi:
Valitse pihaan paljon muuta kuin leikattua nurmikkoa. Nurmikkoa voi jättää leikkaamatta tai leikata harvemmin. Vihreä aavikko eli lyhyt nurmi on yksipuolinen ympäristö eikä elätä pölyttäjiä. Lyhyeksi leikattuna kannattaa pitää lähinnä kulkutiet ja oleskelu- tai leikkialueet punkkien (puutiaisten) ja käärmeiden välttämiseksi.
Luonnonkasvien käyttäminen pihassa ja lähiympäristössä. Erityisen hyviä kasveja pölyttäjille ovat keväisin kukkivat pajut. Myös mettä tuottavat koristekasvit auttavat pölyttäjähyönteisiä.
Älä käytä torjunta-aineita, hoida puutarhaa luomukeinoin. Viljelykierto, harsojen käyttö, kestävien lajikkeiden valinta, kasvien muusta hyvinvoinnista huolehtiminen ja monipuolinen luonto ympärillä auttavat osiltaan puutarhuria haittaavien eli hyötykasveja syövien hyönteisten hallinnassa. Luomumaataloutta voi suosia myös ruokaostoksilla.
Jätä pihaan tai sen reunamille vanhoja puita, runkoja, kantoja ja lehtiä. Monet lajit hyödyntävät kuollutta puuainesta ja elävät niissä. Hyönteisten lisäksi tämä hyödyttää sieniä, kääpiä ja lintuja.
Varo päästämästä haitallisia vieraslajeja luontoon, ei kasveja eikä eläimiäkään. Ulkomailta tuotujen kasvien ruukuissa tai puutavaran mukana saattaa saapua salamatkustajia.
Arvosta pieniä asioita ja ötököitä, havainnoi ja opettele tuntemaan niitä!
Lisäksi voi:
Rakentaa hyönteishotellin
Tukea luonnonsuojelujärjestöjä ja osallistua vapaaehtoistoimintaan
Pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja vähentää ja harkita kulutusta — se auttaa niin hyönteisiä kuin muitakin eliölajeja.
Hyönteisille iloksi on puutarhatermeillä ”hallittu hoitamattomuus” pihassa.
Hesarin kolumnissa Anna-Stina Nykänen pohtii tänään miten kevät tulee puutarhanhoitoon tottuneelle, kun ei ole enää puutarhaa hoidettavana. Takana on ilmeisesti muutto oman pihan asunnosta kerrostaloon. Tänä keväänä puutarhanhoitomahdollisuudet ovat muillakin jakaantuneet epätasaisesti. Oma puutarha saattaa joillakin olla ainoa mukava ja helppo harrastamisen paikka. Toisilla taas ei ole pääsyä maalle tai mökille oman pihan puutarha-aktiviteettien pariin, jos matkustaa ei saa. Itsekin istun pienessä kerrostaloasunnossa, jossa on yksi rönsylilja ja ikkunanpielessä kaksi parvekelaatikkoa.
Puutarhankaipuun lievittämiseen ja puutarhuroinnin korvikkeeksi tulee ensimmäisenä mieleen lukea puutarhalehtiä ja katsoa puutarhaohjelmia. Tätä tuttua konstia tulee hyödynnettyä pimeinä talvi-iltoina muutenkin. Erityinen suosikkini on ollut ruotsalainen Puutarhaperjantai, tai -keskiviikko ajankohdasta riippuen. (Nyt tuota lähetetään vain Ruotsissa, mutta Trädgårdstider on katsottavissa SVT:n verkkopalvelussa marraskuuhun 2020 asti.) Katselu toimii silloin kun kaipuu puutarhaan on esteettistä ja tiedollista. Kauniiden kasvien ja auringonvalon leikki vihreän eri sävyillä rauhoittaa, ihan tutkitustikin. Älyllistä aktivaatiota tuo uusien kasvatusniksien ja lajien opettelu.
Kun puutarhaohjelman katselu ei riitä
Joskus lehden lukemisesta tai television katselusta tulee enemmäkin tyydyttämätön olo. Toiminta itsessään ei vastaa siihen, mitä puutarhalta ja pihanhoidolta saa. Mitä kaipaan, kun kaipaan omaa puutarhaa ja siellä puuhastelua? Mistä tekemisestä saan hyvää oloa nimenomaan puutarhassa ja kasvien kanssa? Vastaukset eivät ole läheskään kaikille samoja. Mikä puhuttelee juuri minua?
Puutarha voi olla paikka, jossa ei tarvitse ajatella, vaan toiminta on suoraviivaista ja tehdään omin käsin. Vapaapäivän aamuna pihalle astellessa näkee jo otsaluullaan, mitä on tarpeen tehdä, ja minkä työn aika on juuri tänään. Silloin ei ole tarvetta miettiä, mitäs tänään tekisin, tai keksiä erityistä ajanvietettä. Hyödyllinen työ keksii itse itsensä oikeassa järjestyksessä ja illalla on mukavan väsynyt olo. Toiselle puutarhassa tärkeää voi olla nimenomaan ajattelu ja suunnittelu: mikä viihtyisi tässä nurkassa? Mitä uusia lajikkeita kokeilen tänä vuonna? Miten muut harrastajat ovat saaneet vaativan pensaslajin viihtymään? Puutarha voi toisaalta olla paikka tehdä kaikkea muuta kuin hoitaa puutarhaa. Tavoitteena voi olla helppohoitoinen ja luonnollinen piha, jolla voi leikkiä koiran kanssa, pelata mölkkyä tai harjoitella kärrynpyöriä, makoilla riippumatossa. Lähes kaikille puutarhapuuhille yhteistä on se, että ne tuovat vastapainoa älylaitteiden ääressä kyyristelylle ja kiinnittävät konkreettisesti tähän hetkeen. Puutarhanhoito on ruumiinkulttuuria.
Riippuen juuri minun puutarhakaipuuni ominaisluonteesta, lievitystä siihen saa eri tavoin. Kasvimaailman harrastamiseen ja puutarha-aktiviteettien vaihtoehtoiseen toteuttamiseen voi olla uusia keinoja.
Puutarhamuistot järjestykseen
Puutarhaohjelmissa tutustutaan muiden puutarhoihin ja mökkiohjelmissa muiden mökkeihin. Sukulaiseni on innostunut dokumentoimaan suvun omia mökkiprojekteja ja tekemään niistä valokuvakirjoja. Tämä on hyvä tapa päästä juuri nyt katselemaan kuvia kauempana olevasta puutarhasta tai mökistä, vaikka paikan päälle ei pääsisikään. Samalla kuvien järjestely ja niistä albumin tekeminen ilahduttaa pitkään, mahdollisesti myös muitakin kuin itseä! Kuvista voi teettää kirjan tai sitten järjestää ne yhdeksi tai useammaksi kuvaesitykseksi. Järjestystapoja on erilaisia, koko puutarhan dokumentoinnista vuodenaikojen seurantaan, kesätunnelmointiin tai kasvikohtaisiin kehitystarinoihin.
100 kasvilajia ja digikasvio
Lajeista ja luontohavainnoinnista innostuneille mahdollisuus on ottaa mallia lintuharrastajien aloittamasta 100 lajia -vuositavoitteesta. Heillä tarkoituksena on innostaa ihmisiä opettelemaan ja tunnistamaan 100 Suomen luonnossa esiintyvää lintulajia. Kasvi-ihmisen tavoitteena voikin olla luonnonkasvilajien lähestyminen samaan tapaan. Havainnot voi dokumentoida valokuvakasvion muotoon. Tätä harrastavat nykyään koululaisetkin – 8-luokkalaisille kuuluu 20 eri kasvin kuvaaminen tunnistettavasti (tai kerääminen). Kuten lintulajienkin suhteen, kasvien tunnistaminen ja valokuvien kerääminen on helppo aloittaa keväällä kukkimisensa aloittavista kasveista ja jatkaa vähitellen vuoden edetessä. Tämä harrastusmuoto vaatii tietysti pääsyn jonkinlaisen luonnon lähelle – kaupunkiviheralueet ovat toisaalta pääkaupunkiseudullakin vielä lähellä ja kävelyetäisyydellä useimpien kotoa. Esimerkiksi Ylen luontosivut antavat tarkempia neuvoja digikasvion tekoon. Havainnointihaaste liikuttaa kasviharrastajaa luonnon pariin, saa kyyristelemään kasvien tasolla kuin omassakin pihassa ja opettaa havainnoimaan itse.
Keskustelua kasveista ja puutarhaharrastajien seuraa
Yhteisöllisestä kasviharrastuksesta kiinnostuneet ovat varmaan jo löytäneetkin blogimaailmaan ja virtuaalisiin kokoontumisympyröihin kuten facebook-ryhmiin. Perinteisen keskustelufoorumin muodossa toimii suomalaisten harrastajien klorofylli.com. Tätä voi kokeilla, vaikka ei olisi aiemmin huomannut kaivanneensa pihanhoitoon sosiaalista ulottuvuutta. Foorumin välityksellä voi keskustella kasveista ja puutarhasta sekä myös vaihtaa ja ostaa kasveja. Silloin kun kokoontua saa, harrastajien pihoilla järjestetään myös kasvitapahtumia.
Ruumiillista rasitusta
Puutarhatöiden pääulottuvuus ja tyydytyksen lähde voi olla nimenomaan ruumiillinen työ. Kun mökillä tai maalla alkaisi olla kevättöiden aika, turhauttaa ettei voi edistää kesäpuuhia ja päästää puutarhaakin talviteloilta. Korvikemuotoista rasitusta voi hakea ulkoliikunnasta tai hienommin vaikka kehonpainotreeneistä. Kun ajattelee kuntoilevansa sitä varten, että jaksaa myöhemmin paremmin kantaa puita, kaivaa kuoppaa ja istuttaa taimia, voi motivoituminen olla helpompaa. Liikunnan tavoite voi olla sama kuin varsinaisella puutarhatyölläkin, vaikkakin vielä epäsuorasti.
Hassu mutta kokeilemisen arvoinen idea on katsella puutarhaohjelmia ja osallistua ruudun takana imitoimalla hommia kuin olisi itse mukana ohjelmassa. Kun kerran olohuone voi toimia etäohjattuna jumppasalina televisiojumppatuokioiden aikana, kuinka paljon hassumpaa on tehdä kyykkyjä, seisoa ja heiluttaa käsiä puutarhaohjelman tahdissa?
Aikaansaamista ja suunnittelua
Oman puutarhan hyvinvoinnin edistäminen voi toisaalta olla vielä tänäkin vuodenaikana suunnittelua. Millaisia asioita tulee mieleen, joita erityisen paljon haluaisi tänä vuonna edistää? Jos omassa puutarhuroinnissaan muuttaisi jotain, mitä se olisi? Olisiko vuorossa enemmän hyötykasveja tai hyönteisten huomioimista?
Kukkivia puuvartisia on tällä hetkellä yltäkylläisesti! Syreenit, rhododendronit ja atsaleat kukkivat monin paikoin erityisen runsaasti. Säät ovat suosineet niitä. Mustilan arboretumkin raportoi kukinnan olevan hyvä, jopa erinomainen. Kukkia voi siellä tänä vuonna nähdä jopa juhannusviikolle asti, kun eri lajit avautuvat eri aikaan.
Ihastelen kukkia säännöllisesti Helsingissä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Helsinkiläiselle se on helppo kohde – julkisillakin hyvin saavutettavissa ja sisäänpääsy ulkopuutarhaan ilmainen. Aina on tarjolla jotakin kukkijaa, vaikka juuri rhododendronien paras kausi sattuisikin menemään ohi. Tottakai Helsingin Haagassa on myös alppiruusupuisto erityisesti alppiruusujen ystäville.
Kukintaa keskellä kaupunkia – taustalla Unioninkatu 45:n rakennus. 7.6.2019
Alppiruusujen ja atsaleojen ystäville puistot ja arboretumit ovat erityisen hieno kohde, sillä harva saa omaan pihaansa mahdutettua paria kukkijaa enempää. Jos kasvien hankinta kuitenkin kiinnostaa, näissä kannattaa käydä katsomassa, millaista koko- ja värivalikoimaa on tarjolla. Puistossa saa taimimyymälää paremman kuvan siitä, kuinka suuria eroja täysikasvuisten kasvien korkeudessakin on.
Tutustuin viime kesänä tällaisella ilmaisella opastuksella evoluutiopuuhun. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan uusitulla ulkoalueella osa kasveista on ryhmitelty sen mukaan, milloin niiden kehityskulut ovat erkaantuneet toisistaan ja kuinka läheistä sukua ne ovat. Evoluutiopuu on siis puun muotoinen kuvio, jossa vierekkäisillä ”oksilla” ovat toisilleen läheiset kasvit. Kasveille on kehittynyt erilaisia rakenteita ja menestymisen tapoja osin sen mukaan, millaiset ympäristöolosuhteet kulloinkin ovat olleet. Kirjoitettuna selostuksena tämä kuulostaa kuivakkaalta — sen sijaan paikan päällä kasveja katsellessa avautuvat paljon paremmin paljassiemenisten ja koppisiemenisten erot.
Tällaisella tutustumisretkellä evoluution maailmaan voi samalla ihailla kulloinkin kukassa olevia kasveja, ja ihmetellä puutarhan rauhaa ihan Helsingin keskustassa. Aistipuutarhan alueella kasveja saa myös kosketella ja joskus myös maistella! Opastuksia on tänä kesänä 2018 5.6.-23.8. tiistaista torstaihin ja useina lauantaipäivinä. Muulloinkin on vapaa pääsy ulkopuutarhaan.
Lisää tietoa evoluutiopuun rakentamisesta ja Kasvitieteellisen puutarhan taustalla olevasta työstä:
Talvi vielä jatkuu Etelä-Suomessakin, ja puutarha on lumen peitossa. Talvellakin pihalla on elämää, varsinkin lintujen ruokintapaikalla. Siivekkäät ja miksei joskus hännäkkäätkin käyvät syömässä siemeniä, talia ja pähkinöitä. Lintujen ruokintaa pitää muistaa jatkaa vielä kevään korvallakin, aina siihen asti kun maa on sula. Nyt varsinkin kunnon pakkasia on vielä luvassa.
Lintujen tunnistamisen opettelu on erityisen helppoa nyt talvella, kun tunnistettavia lajeja on meillä melko vähän. Lintulaudalla ne ovat myös helposti näkyvillä.
BirdLife Suomi on tehnyt viisiosaisen videokurssin tavallisimmista talvilinnuistamme. Näiden parissa voi viettää iloisesti (ja hyödyllisesti) aikaa:
Lokakuun ihme! Syksyn tulo ei haittaa vielä kesäistä kukintaa. Päinvastoin: mökkikuistin petunia ja terassin begonia ovat innostuneet kukoistamaan enemmän kuin loppukesällä. Kukkien hoitaja ihmetteli, kuinka se on mahdollista, vaikka kukaan ei ole ollut muutamaan viikkoon paikalla kastelemassa niitä. Se lieneekin arvoituksen ratkaisu, yhdessä kauniiden syyssäiden kanssa. Valoa on ollut reiluhkosti, eikä pakkanen ole vielä päässyt puremaan katon alle. Näissä oloissa kastelu kesäiseen malliin olisi ollut kuitenkin liikaa.
Puutarhapuuhissa monet hankaluudet liittyvät valon, lämmön ja kosteuden sekä ravinteiden sopivaan suhteeseen. Nyt syksyllä valon vähetessä on hyvä, kun lämpö vähenee luonnostaan samalla. Vaikkei sataisikaan paljon, ilmankosteus on kuitenkin suuri.
Näiden mökkikukkien tapaan töissä kaupungissa meren äärellä salkoruusut ja pelargonit innostuivat kukkimaan ruukuissaan syyskuun viiletessä mutta auringon paistaessa. Loppukesän paahteista ne eivät tykänneet yhtä paljon kuin vähän viileämmästä.
Sisäkukilla syksyn tullessa vaikeus on juuri se, että yhteyttämiselle sopiva valo vähenee, mutta lämpöä on edelleen paljon. Sisällä lämmitettäessä ilmasta tulee lisäksi liian kuivaa monille kasveille. Kesäkukkia voi talvettaa myös sisällä, jos on käytettävissä sopiva tila: mahdollisimman paljon valoa, mutta viileässä, riittää jos lämpö on vain vähän plussan puolella. Mökkiterassi ei lämmittämättömänä tähän vielä riitä, mutta esimerkiksi perinteinen lasitettu veranta voisi olla mainio. Monille pelargoneille sopii myös muutoin viileän huoneen ikkunalauta (eli ”mummonmökin” kaksinkertaiset ikkunat, joiden raosta puilla lämmitettyyn tupaan tulee ulkoa talvi-ilmaa).
Ennennäkemätöntä Helsingissä: pensas- ja puuistutusten keskellä on kävelijän mukava ylittää alla pauhaava Kehä ykkönen. Tämä on siis Viikin ja Kivikon yhdistävä uusi puistosilta kävelijöille ja pyöräilijöille. Puistosilta vihittiin toissapäivänä käyttöön virallisin seremonioin sekä asiaankuuluvin kahvi- ja hunajatarjoiluin. (Silta kartalla luontoympäristöineen Helsingin karttapalvelussa.)
Näkymä puistosillalta pohjoiseen Kivikonlaitaan päin 1.9.2016.
Mikä on uutta?
”Onpas hauska idea!” on ensimmäinen ajatus puistosillasta kuullessa tai sillä kävellessä. Onhan toki mukavampi ylittää kehä I siten, että ympärillä on kasveja, sillan muotoilu vaimentaa liikennemelun kuulumista eikä liikennettä juuri näy. Kun villiviini köynnöstää sillan korkeille kaiteille, vaikutelma on vieläkin vehreämpi. Sillalla kuljetaan pihlajien, kirsikkapuiden ja tuomien katveessa. Talvella sillan voi ylittää latua pitkin.
Köynnösten on tarkoitus köynnellä sillankaiteille.
Ei kuitenkaan vallankumouksellista
Seuraavaksi mieleen hiipii ajatus tavanomaisuudesta. Viikin monimuotoisesta luonnosta ja metsästä saavutaan sillalle, jossa istutukset ovat tuttua tienreunustojen taimivalikoimaa, vuorimäntyä, seppelvarpua, angervoja. Puut ovat tosielämässä sillalla aika harvassa, vaikka mielikuvitus täydentäisikin ne jo kokoaan suuremmiksi.
Puistosillan istutuksia 1.9.2016.
Onhan istutusten peittämä silta ihan kiva, mutta missä on kunnianhimoisuus ja luonnonmukainen visiointi? Mitä jos sillalle olisikin laitettu metsänpohjaa eli kunttaa? Mitä jos varvut olisivat metsäkasveja? Miltä tuntuisi kävellä sillallakin hiekkatietä? Tähän tyytymättömyyden vaikutelmaan johdattaa ehkä kulku sillalle Viikin puoleisesta päästä. Liittyminen aiempaan kasvillisuuteen ja metsään ei ole kovin sujuva, ja istutukset ovat (toivottavasti) vielä kesken. Sillan huolellinen istutustyö päättyy toistaiseksi kaljuihin, melko puuttomiin luiskiin, jotka tulevat varmaankin heinittymään. Kävelijänä jään kaipaamaan suorempaa kulkua sillalle Latokartanonkaarelta vaikkapa portaita pitkin. Sillan Kivikon puoleinen pää liittyy onnistuneemmin metsänlaitaan, mikä tietysti on helpompaakin kun rinnettä ja korkeuseroa ei ole yhtä paljon kuin toisessa päässä.
Kulku puistosillan päädystä etelään Viikin suuntaan. 1.9.2016.
Puistosillan eteläinen, Viikin pääty Latokartanonkaarelta nähtynä. Tähän jää kaipaamaan kulkutietä kuten portaita ylös sillalle. 1.9.2016.
Mitä toivoisin lisää?
Kasvillisuuden peittämä puistosilta sai omat ajatukseni harhautumaan ensinnä eläimille tarkoitettuihin vihersiltoihin ja ylikäytäviin. Näiden tarkoitus on nimenomaan yhdistää luonnonalueet toisiinsa ja olla houkuttelevia kulkuja eläimille. Näin eläimet eivät harhaudu liikenteen joukkoon ja jää autojen alle, vaan pääsevät liikkumaan elinalueeltaan toiselle tien rakentamisen jälkeenkin. Tietämättäni olisin kaivannut jotakin tämänkaltaista Viikkiinkin: siis muidenkin kuin ihmisten huomiointia sillan käyttäjinä, luonnonkasvillisuutta ja sujuvampaa liittämistä osaksi nykyisiä metsiä.
Yllä kuvassa Niitynpään vihersilta E18-tiellä (Kuva: Liikennevirasto/Vianova).
Rakentamisen realiteetit ja ympäristöystävällisyys
Sillan rakentamisessa on huomioitu mm. kasvualustan paino ja talvella lumikuorma (joka yleensä silloilta aurataan pois). Koko ja paino on vaikuttanut kasvillisuusvalintoihinkin. Puut eivät voi kasvaa suuriksi siksikään, etteivät ne pudottelisi oksiaan liikenteen joukkoon tai olisi vaarassa kaatua alas myrskyissä.
Käyttäjille näkyvän lopputuloksen pinnan alla ovat tällaisten suurten rakennusprojektien omat ympäristövaikutukset. Meille näkyy se, millainen silta on käytössä, mutta rakennustöiden ympäristörasitukset aiheutuvat muualla, kuten kallioita louhittaessa, soranottoalueilla tai kaatopaikoilla betonikasoina. Kivikontien liittymäprojektissa on kokonaisuudessaan käytetty runsaasti uusiomateriaaleja, kuten rakennusten purkujätteestä ja betoniteollisuuden ylijäämästä tehtyä betonimursketta.
Kaikkea ei voi saada, ainakaan näin ensimmäisellä kerralla. Ilmeisesti alunperin paikalle suunniteltiin aivan tavallista kevyen liikenteen siltaa, mutta kaupungin kiinnostuksen ansiosta puistomaiset istutukset löysivät tiensä sillalle. Opin myös, että kevyttä liikennettä silmällä pitäen suunniteltu puistosilta on eri asia kuin luontoa palveleva vihersilta. Kiitokset Liikennevirastolle ja Helsingin kaupungille uudenlaisesta toteutuksesta ja liikahduksesta oikeaan suuntaan!
Lisää tietoa ja virallisia kuvia
Liikennevirasto: Puistosilta yhdistää ulkoilualueet (huomaa havainnekuvan optimistisesti piirretty puurunsaus: tältähän silta ei sitten koskaan näytä!)
Kirjoitan ympäristöystävällisestä ja mukavasta puutarhanhoidosta. Olen luonnontieteilijä ja puutarhuri ja haluan tehdä maailmasta iloisemman paikan elää.
Vihreä puutarha 