Kesän retkillä pohjoiseen tuli tutustuttua haproon (Oxyria digyna). Kasvi tuli vastaan ensin Joensuun Botanian hyötytarhassa ja sitten tunturikasveihin tutustuessa Käsivarren Lapissa. Miten tämä tunturikosteikkojen melko harvinainen kasvi on päätynyt salaattiainekseksi?
Hapro Joensuun Botanian hyötykasvimaalla heinäkuun lopussa.
Oxyria digyna, C. A. M. Lindman: Bilder ur Nordens flora (Wikimedia Commons)
Hapro on monivuotinen ruohovartinen kasvi, korkeudeltaan 10-30 cm. Hapron lehdet ovat munuaismaisia ja möyheitä, pitkäruotisia, vihreitä tai punertavia. Varsi on pysty, haaraton, usein lehdetön ja punainen. Kasvi kukkii koko kesän. Kukinto varren päässä on pystyhaarainen kerrannaisterttu. Luonnossa hapro kasvaa tuntureiden paljakka-alueiden lumenviipymäpaikoilla, kosteilla tunturiniityillä ja puronvarsissa. Kasvi on lievä kalkinsuosija (ei pidä kovin happamasta maasta). Hapro on ilmeisesti ollut jääkauden jälkeen ensimmäisiä jään alta paljastuneelle alueelle asettuneita kasveja, sillä sen siitepölyä on löydetty Norjan rannikolta 12 600 vuoden ikäisistä kerrostumista (Luontoportti.com – Hapro).
Hapron mehevät lehdet maistuvat hapahkolta oksaalihapon takia, kuten ketunleivänkin lehdet. Saamelaisten elämässä haproa on käytetty poronmaidon juoksettajana, suolan korvikkeena ja kalan mausteena. Kasvia on arvostettu erityisesti keväisin, jolloin se on antanut syöjilleen tarpeellista C-vitamiinia.
Oksaalihappoa on haprossa alle puolet raparperin sisältämästä määrästä. MTT:n tutkimuksissa selvisi turvalliseksi päiväannokseksi 1 litra (50 g) tuoretta tai 0,75 dl (5 g) kuivattua kasvia 70-kiloiselle henkilölle (Luonnosta teolliseen tuotantoon -hanke).
Mitä hapro voi antaa nykysyöjälle ja kotipuutarhurille? Hapron lehtiä voisi käyttää tuoreena ja kuivattuna salaattiin, mausteeksi ja maustesekoituksiin erityisesti kalan kanssa. Suolan korvaamista haprolla on kokeiltu valmistamalla haprolla ”suolattua” rieskaa ja kermaista porokiusausta. Suvi Mikkosen tekemän opinnäytetyön mukaan ruoat maistuivat ja hapro toimi suolan korvaajana hyvin. Tällaisessa mauste- ja salaattikäytössä erikoinen pohjoinen kasvi voisi toimia hyvin, esimerkiksi viljellyn viinisuolaheinän eli punahierakan tapaan. Kotipuutarhoihin haetaan nykyään paljon eksoottisia lehtivihanneksia Aasian suunnasta, miksei siis myös lähempää Lapista. Ehkäpä kasvin käytön edistämiseen tarvittaisiin innokas lappilainen julkkiskokki. Kukkivaa haproa voi lisäksi käyttää villan värjäykseen (saatu väri sammalenvihreä / teräksenharmaa).
Retkeilevä villivihannesharrastaja voi laittaa haproa retkiruokamuhennokseensa Tunturikeittiön tapaan. Voisin ottaa hapron kokeiluun kotipuutarhan salaattipenkkiin. MTT:n mukaan kasvatus on tavallisessa puutarhamaassa melko helppoa, kunhan maassa ei ole monivuotisia rikkakasveja.
Lisätietoa:
- Hapron kasvikortti, MTT Rovaniemi, Luonnosta teolliseen tuotantoon -hanke
- Hapro Luontoportissa
- Mikkonen, Suvi (2006). Tuotekehitystyö hapron suolankorvaavuudesta. Rovaniemen ammattikorkeakoulu, palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma.
- Mäkitalo, Irja, Jari Siivari ja Antti Hannukkala (2006). Luonnosta teolliseen tuotantoon. Kuvaus luonnontuotealan kehittämishankkeesta Lapissa 2000 — 2006. Maa- ja elintarviketalous 92. MTT
- Tunturit elinympäristönä (ymparisto.fi)
Vihreä puutarha 