Härkäpavut kypsyvät takapihan penkissä. Tuoreeltaan niitä on voinut hyvin jo syödä, tuleentumista pitää vielä odottaa. Pihan pikkusato menee kyllä enimmäkseen suoraan syöntiin. Suuremman luokan viljelystä luin päivän Helsingin Sanomista (13.8.14). Artikkelissa kerrottiin vierailusta Tapani Koskelan luomuhärkäpapupelloilla Porvoossa.
Kotimaisten peltojen härkäpavut menevät enimmäkseen eläinten eteen. Haastatellun viljelijänkin papuja saavat syödä pohjoispohjalaiset luomulehmät. Kasvien, kotieläinten ja ihmisten yhteiseloon ja toinen toisensa syömiseen vaikuttavat syöjien mieltymysten ja luonnon antamien viljelyolojen lisäksi sijainti ja etäisyydet, maataloustuet ja talouden tila. Esimerkiksi karjanlantaa voisi hyvin käyttää luomupeltojen lannoitteena, mutta eläin- ja kasvintuotanto ovat Suomessa alueellisesti kovin eriytyneitä: kasvintuotantoa on parhailla peltomailla Etelä- ja Lounais-Suomessa, maidontuotanto maataloustukienkin ohjaamana Väli- ja Pohjois-Suomessa.
Härkäpapu maistuu myös luomukanoille valkuaislähteeksi. Tämän opin äskettäin lukemastani Elina Lappalaisen kirjasta ”Syötäväksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä”. Lappalainen sai erinomaisen tasapuolisesti ja sujuvasti kirjoittamastaan kirjasta Tieto-Finlandia-palkinnon pari vuotta sitten. Kirja ei keskity pelkästään eläinasiaan, vaan siitä muodostuu kuva maatalouden ja ruoantuotannon arjesta. Maalta lähtöisin oleva kirjoittaja vierailee monilla tiloilla ja antaa äänen myös eläinten kasvattajille. Mitä luomukana nokkii, missä se nukkuu ja kuka sen syö?
Sanomalehden härkäpapujuttu on otsikoitu viljelijää lainaten kovin sääaiheisesti: ”Pitäisipä poutaa vielä kolme viikkoa – Härkäpavun viljelijä kiittää sateista alkukesää ja helteisiä puintipäiviä”. Sääaiheesta ja ruokateemasta huolimatta juttu on lehden taloussivuilla – nimensä mukaisesti maataloutta käsittelevänä. Taloudestahan on kyse niin viljelijälle kuin vaikkapa kotimaisille panimoillekin, joiden ansiosta viljelijä Koskelan luomumallasohralle on kysyntää: ”Se on hyvä kasvi, sillä muutamat panimot ovat ryhtyneet valmistamaan luomuolutta.” Menekki ja jalostus vaikuttavat sään lisäksi myös härkäpavun viljelymääriin ja satoon. Viimevuotinen härkäpaputuotanto oli Suomessa 18 miljoonaa kiloa – tämän vuoden ennuste on paljon suurempi, 24 miljoonaa kiloa. (Maataloustilastot.fi) Silti härkäpapupeltoja on ammattiviljelyssä vielä melko harvassa, vaikka se viljelijöitä näyttää kiinnostavankin.
Omassa ruokataloudessani itse kasvatetulla härkäpavulla on hyvin pieni osa. Silti jo kasvuprosessin seuraaminen saa miettimään mistä muu ruokani oikein tulee. Samalla se innostaa etsimään kotimaista luomuhärkäpapua myös marketin hyllystä ja kokeilemaan vaikkapa myslin joukkoon uutta härkäpapurouhetta. Voin olla onnellinen siitä, että vaikka laiminlöisin kotikasvimaan kastelun mökkeillessäni muualla, ruoasta ei silti ole pulaa.
Lisätietoja:
- Elina Lappalainen (2012). Syötäväksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä. Kirja pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja lainattavissa myös e-kirjana Helmet-kirjastojen kautta.
- Härkäpapurouhetta ihmisten ruokapöytään: Nofu Oy:n Verso-rouhe
- ProAgrian ohjeita härkäpavun viljelystä ammattituottajille ja Härkäpavun viljely luomutilalla (pdf).
- Maataloustilastot: Luomutuotanto, Tike (pdf)
Vihreä puutarha 